Sivun näyttöjä yhteensä

maanantai 29. huhtikuuta 2013

Onnittelut voittajille!

Kauhavan lukion robottitanssikilpailu pidettiin torstaina 25.4. Paikalla olivat kaikki lukiolaiset, opettajia ja hankkeen koordinaattorit SeAMK:lta.

Kilpailusta odotettiin korkeatasoista ja sitä se olikin. Kaikki esitykset oli taitavasti ja viimeistellysti tehtyjä. Kisan arvioinnissa jokaisella lukiolaisella oli yksi ääni. Opettajilla ääniä oli yhteensä saman verran kuin opiskelijoilla yhteensä. Kilpailijoiden tuli siis valloittaa sekä opiskelijoiden että opettajien sydämet puolelleen.

Opiskelijat valitsivat itselleen selvän voittajan. Skaalan tiimi sai opiskelijoiden äänistä peräti yli 70 %. Opettajat äänestivät puolestaan Prima Powerin tiimin ykkköseksi. Se sai 50 % opettajien äänistä.

Tulokset ääninä olivat seuraavanlaiset:


  1. Skaala-tiimi (Tommi, Ilkka ja Tuomas): 101 ääntä
  2. Prima Power -tiimi (Pauli, Joona, Teemu): 73 ääntä
  3. MSK -tiimi (Minna, Juho, Mikko): 32 ääntä.

Onnittelut voittajille!

Kisavideot julkaisemme vasta Seinäjoen robo-finaalin jälkeen, kilpailustrategisista syistä johtuen. Tavataa Seinäjoella!

keskiviikko 13. maaliskuuta 2013

Yritysvierailu Prima Powerilla


Joukkueemme yrityskummi on Prima Power, joka on metallityöstökoneiden rakentamiseen  erikoistunut Yritys. Tehtaita heillä on ympäri maailmaa ja ovat alansa johtavien yritysten joukossa.Kävimme  yritysvierailulla  Prima Powerin esittelyhallissa Kauhavalla helmikuun alkupuolella. Yritys sijaitsi vain muutaman kilometrin päässä koulusta, joten perille oli helppo päästä.  Mukana vierailussa oli ryhmän kaikki jäsenet (Pauli Hemmi, Joona Tammisto ja Teemu Huhtala) lisäksi opettaja Janne Ylinen. Aluksi esittelimme vasta valmistunutta  robottiamme Prima Powerin edustajalle Anssi Puroaholle. Robotille  luvattiin valmistaa kustomoitu rintasuojus Prima Powerin logolla. Vierailun aikana meille esiteltiin erilaisia taitto- ja laser leikkauskoneita näyttelyhallissa, lisäksi koneilla valmistettiin  sähkökaappi demonstraationa meitä varten.Esittelyhallista siirryimme varsinaiselle rakennuspuolelle, jossa meille esiteltiin koko metallintyöstökoneiden valmistusprosessin eri vaiheet työntekijöiden opastamana. Aluksi rungon rakennusta ja maalausta, josta kone siirtyi sähköasennukseen ja niin edespäin.  Saimme hyvän kuvan millaista työ oli ja kuinka kauan yhden koneen kulkeminen prosessin läpi kestää. Sitä ei voinut kuin hämmästellä kuinka paljon työtunteja ja osaamista koneen valmistamiseen tarvitaan. Lopuksi Kävimme vielä syömässä Prima Powerin Ruokalassa, Jossa söimme vielä ennen lähtöä. Sovimme vielä tapaamista ennen tulevaa kisaa. Sen jälkeen palasimme takaisin koululle jatkamaan opintoja.  Kaiken kaikkiaan yritysvierailu oli erittäin mielenkiintoinen ja mukava. Saimme paljon tietoa yrityksestä ja sen toiminnasta. Työntekijät olivat ystävällisiä ja ottivat meidät ilolla vastaan. Kiitokset Prima Powerille tästä mielenkiintoisesta yritysvierailusta, josta kaikille jäi varmasti mieleen monia hauskoja hetkiä ja hyviä kokemuksia.

Yritysvierailu - Skaala


Olimme ROBO-tiimin kanssa tutustumisretkellä kummiyrityksemme Skaalan tehtaalla. Parituntisen reissumme aikana pääsimme sukeltamaan tehtaan sisälle ja näkemään kuinka robotiikkaa hyödynnettiin tehtaan tuotannossa. Automaation määrä yllätti meidät, sillä paljastui että suurin osa tuotannosta tapahtuu konevoimin.

Robotiikka tehtaalla on erittäin kehittynyttä. Robotit voidaan helposti säätää tekemään komponenteista yksilöllisiä, tarkasti ja täsmällisesti asiakkaiden tilauksia vastaavia tuotteita. Robottien kirjo on laaja; valtavista lasilevyistä muotoutuu robotin avulla pienempiä levyjä, ikkunoiden karmit valmistuvat toisen robotin käsittelyssä kolmannen robotin maalatessa millintarkasti lähes valmiita tuotteita. Lopulta robotit kokoavat ikkunat valmiiksi odottamaan laatutarkastusta.

Skaala on palkittu useasti energiatehokkuudestaan, eikä turhaan. Tehtaalla näimme kuinka eri materiaaleja nerokkaasti hyödyntämällä voidaan valmistaa talojen lämmityskustannuksia pienentäviä, energiaa säästävämpiä tuotteita. Skaalan sloganin mukaan yhtiön tuotteita voisi energiatehokkuudessaan verrata näppärästi autoihin; jos normaali auto kuluttaisi kymmenen litraa satasella, Skaalan auto kuluttaisi matkalla vain kolme.

Skaala on eräs maailman suurimpia ja menestyneimpiä ikkunanvalmistajia, eikä viime vuosien räjähdysmäiselle kasvulle näy loppua. Kotimaisten yritys- ja yksityistilausten lisäksi yhtiö vastaanottaa lukuisia tilauksia eri puolilta maailmaa, esimerkiksi Venäjältä, Iso-Britanniasta ja Ruotsista. On hienoa kuulla, että kotimaista, pohjalaista osaamista osataan arvostaa hieman kauempanakin.

Kiitos tehdasmaailmaa avartavasta reissusta kuuluu Skaalan järjestelmäpäällikkö Ilkka Talaskivelle, joka innostuneella ja mielenkiintoisella tavallaan esitteli tehtaan tuotantolinjaa. Kiitos kuuluu myös yhtiön toiminnasta kertoneelle Skaalan henkilöstöasioiden hoitajalle Pirjo Puronvarrelle.

Ensin hupi, sitten työ,
on siis aika ryhtyä rankkaan robotinohjelmointiin,

ROBO-tiimi kiittää ja kuittaa!

-Tuomas Rudanko, Tommi Kamppila, Ilkka Kettunen

MSK Group yritysvierailu


                     Olimme ROBO-tiimimme kanssa tutustumisretkellä MSK Groupin tehtaalla jossa vierailimme sisaryritysten, Maaseudun koneen sekä Junkkarin puolella. Parituntisen reissumme aikana meille esiteltiin yrityksen historiaa sekä miten yritys on rakentunut ja mistä erialoista yritys koostuu.
                      MSK Groupin sisaryhtiö Maaseudun kone valmistaa maailmanlaajuisesti turvaohjaamoja Valtran traktoreihin ja on kerännyt mainetta tinkimättömästä laadustaan. Junkkari valmistaa kylvökoneita sekä traktoreiden perävaunuja, Juncar henkilöautojen perävaunuja, jotka ovat hyvin arkipäiväinen näky maassamme, eikä syyttä. Junkkari Muovi toimii maailmanlaajuisesti valmistaen muunmuassa konepeittoja Valtran traktoreihin.
                      Kävimme kiertelemässä tehtaan puolella sekä näimme kuinka robottitekniikkaa hyödynnettiin yrityksen eri pisteillä. Tehtaassa oli myös paljon käsin valmistusta, sillä eiväthän koneet pysty korvamaan kaikkea ihmisen tekemää työtä. Koneiden, korien ja kylvökoneiden kasaaminen hoitui niin koneiden, kuin ihmisten avustuksella. Robotiikka on kehittynyttä Maaseudun koneen sekä Junkkarin puolella. Yritykset käyttävät nykyaikaista ja nykyteknologista laitteistoa osien valmistuksessa. Robotit pystyttiin ohjelmoimaan tekemään monia erilaisia tehtäviä.
                      Yrityksessä on laaja määrä eri alan osaajia, jotka osaavat ohjelmoida erilaisten osien kokoamista sekä hitsausta. Suuri nopeuttava tekijä valmistuksessa onkin juuri mahdollisuus ohjata robotit hitsaamaan, sillä ne eivät väsy ja voivat tehdä työtä ilman kahvitaukoja. Robotit eivät silti kykene kaikkeen. Sitä varten on myös hitsarit, jotka viimmeistelevät paikat, joita robotit eivät syystä tai toisesta pysty hoitamaan. Robottien avulla pystytään luomaan tarkkaa työtä ja tarkkamittaisia paloja.
                      Kiitämme koko yhtiötä opettavaisesta kierroksesta sekä tietenkin maittavasta ruuasta. Kiitos myös MSK Groupissa työskenteleville henkilöille jotka selvensivät meille tehtaiden toimintaa ja koneita sekä iso kiitos myös Sirpa Jutilalle. Nyt on meidän vuoromme näyttää teille, mitä saamme aikaan robotin ohjelmoimisen kanssa.
Ryhtykäämme siis tuumasta toimeen ja mennä sorvin ääreen.

Iso kiitos koko ROBO-tiimin puolesta!

  -Juho Övermark, Mikko Nurmi ja Minna Huhtala

tiistai 19. helmikuuta 2013

ROBO-puulaakin finaali Seinäjoki-salissa 13.5.2013

ROBO-puulaakin grande finale tulee olemaan 13.5 maanantaina klo 14-15.30 Seinäjoki-salissa. Silloin kisaavat kaikki ROBO-puulaakissa mukana olevat Etelä-Pohjanmaan lukiot keskenään robomestaruudesta (15 lukiota, ja noin 40 robottia). Juhlapuhujana ja palkintojen jakajana on ministeri Paula Risikko.

Seinäjoki-salin osoite on seuraava: Kampustalo, Keskuskatu 35, 60100 Seinäjoki.

Tätä ennen jokaisella lukiolla karsitaan joukkueiden kesken lukion paras esitys. Paras robotanssi kopioidaan muihin lukion robotteihin ja ryhmät edustavat yhdessä lukiotaan tuossa 13.5 olevassa kisassa.

Ohessa Pauliina Hautamäen ohjeet lukion sisäiseen kilpailuun, joka pidetään huhtikuussa.

Lukion sisäinen kisa

Mitä siellä esitellään?
Lukion sisäisessä kisassa jokainen ryhmä esittää
-robottitanssinsa noin 1,5-2 minuuttia
-kummiyrityksestään tekemänsä power point-esityksen noin 5 min

Aikatarve
Aikaa sisäiseen kisaan on hyvä varata 45-60 min. Tämä riippuu lukion ryhmien määrästä.

Kuka valitsee voittajan?
Voitte itse päättää kuka lukion parhaan esityksen valitsee. Se voi olla lukiolaisten äänestys tai voitte valita tuomariston, joka päättää. Nurmon ja Seinäjoen lukio ovat palkinneet voittajajoukkueen Rosson lahjakorteilla (a 10-15 €) ja samoin äänestäneiden kesken on arvottu pieni palkinto.

Mitä tapahtuu lukion sisäisen kisan jälkeen?
Lukion sisäisen kisan voittajajoukkueen tanssi kopioidaan muihin robotteihin ja erilliset ryhmät sulautuvat yhdeksi isoksi ryhmäksi (huom! max 12 opiskelijaa), joka edustaa lukiotanne Etelä-Pohjanmaan lukioiden välisessä kisassa ma:na 13.5 klo 14.-15.30 Seinäjoki-salissa. Finaalissa skabaa 16 lukiota!
Finaalissa esitellään vain robotanssit. Muistakaa kuitenkin tuoda kummiyrityksiä esiin!

Lukion sisäisen kisan ja loppukilpailun väliin on hyvä jättää pari viikkoa väliä, jonka aikana tuo koko edustusjoukkue saa vielä hioa liikkeitä ja tehdä ryhmälleen koreografiaa. Loppukisassa robottien kisa-alustana tulee olemaan muovimatto. Voitte siis ohjeistaa lukiolaisianne jo nyt, että testaavat liikkeitä muovimaton päällä. Eli älkää tehkö koko liikesarjaa liukaspintaisella pöydällä tai parketilla.

maanantai 4. helmikuuta 2013

22.1.2013 Robottikoulutus SeAMKssa

Robotit on saatu kasattua ja seuraavaksi suuntaamme Seinäjoelle. SeAMK on kutsunut meidät vierailulle ja samalla saamme arvokasta tietoa robottiemme ohjelmoinnista. Koulutukseen osallistuvat myös Lapuan lukion robotiimiläiset.

Päivä alkaa kierroksella SeAMK:n tiloissa. Opiskelutilat ovat hulppeat! Huone toiseensa jälkeen löytyy tietokoneita, robotteja ja automatiikkaa. Ei pitäisi opiskelijoilla ainakaan puitteissa olla valittamista! :)

Kohokohtana on vierailu kolmiulotteisessa Cava-virtuaalitilassa. Pääsemme sisälle kuvaan ajelemaan kaivinkoneella, lentämään ja pelaamaan tennistä. Virtuaalikierros hiupentuu hyppyyn Lakeuden Ristin huipulta.

Kahvittelun jälkeen siirrymme luokkaan, jossa robottien ohjelmointi käynnistyi. Yhteistä kieltä robottien kanssa ei aluksi meinanut löytyä. Monen huvittavan väärinkäsityksen jälkeen robotin ja ohjelmoijan ajatukset alkoivat kohdata. Tästä tanssien eteen päin ...


sunnuntai 20. tammikuuta 2013

Kaikki kolme ryhmää onnistuivat robottinsa kokoamisessa erinomaisesti. Mekaanisesti botit ovat kasassa. Ensi viikolla SEAMKin taitajien avustuksella alkaa robottien kouluttaminen ohjelmointityökaluilla. Mahtaisiko myös kauhavalaisista Softamaakareista olla tässä apua? Tästä se tanssi vasta alkaa!

Muutamia kriittisiä kohtia jäi mieleen kokoamisesta:
  • muista nollata servot ennen pulttaamista,
  • katso raajojen asennot valmiista robotista,
  • työnnä osat pohjaan asti ja ruuvaa pultit riittävän tiukalle.
Saas nähdä mitä taas ensiviikolla opitaan!

tiistai 15. tammikuuta 2013

Pienoisrobotit koottiin Kauhavan lukiolla 15. tammikuuta




      Lukion ykkösten tiimi Joona, Pauli ja Teemu sekä Prima Powerin edustaja Anssi Puro-Aho.

                       SeAMK:n koulutusohjelmapäällikkö Hannu Reinilä seuraa tiimin työtä.

         Sirpa Jutila MSK Groupista tutustuu Minnan ja Mikon kanssa robottipakkauksen sisältöön.

           Minna ja Mikko kokoamistyön alussa. Tiimejä täydennetään vielä Juholla ja Tuomaksella.


         Skaalan edustaja Pirjo Puronvarsi tutustumassa Tommiin ja käteltävänä olevaan Ilkkaan.
     
                                                             Servojen kokoamista.

           Robo-puulaakin projektipäällikkö Pauliina Hautamäki ja muut SeAMK:n asiantuntijat

perjantai 11. tammikuuta 2013

Robotit tulevat lukioon 15.1.

 Eteläpohjalaisten lukioiden ja Seinäjoen ammattikorkeakoulun tekniikan yksikön yhteishanke   ROBO-puulaaki käynnistyy Kauhavan lukiossa 15.1. klo 12. Tuolloin lukion kummiyritykset ja SeAMK luovuttavat kolme robottia lukiomme tiimeille.

Robotit varustetaan kummiyritystemme (Finn-Power, MSK Group ja Skaala) logotarroilla. Lukiolaiset ja yritysten edustajat sopivat ensi tapaamisessaan yritysvierailujen ajankohdat sponsoriyritysten kanssa. Paikalla on lukiolaisten ja yritysten edustajien lisäksi SeAMK:n projektipäällikkö ja opettaja sekä median edustajia.

Lukion oma Robohop-hanke käynnistyy, kun lukiolaiset kokoavat ohjatusti robotit klo 13-16. Robohop rocks!